Talopaketti tai valmistalo? Avaimet käteen, kyllä kiitos!

13.12.2015

Meille oli alusta asti selvää, että jos tontti löytyisi, tulisimme rakennuttamaan talon. Epäselvää kuitenkin oli, minkä rakennusfirman tai talopaketin valitsisimme. Kävimme useissa taloesittelyissä, joista mm. Etuoven vahti ilmoitteli, ja näin tutustuimme erilaisiin koteihin ja talovalmistajiin.

Yksi yritys alkoi erottua edukseen, ja oikeastaan jo ensimmäisessä talonäytössä olimme aika myytyjä työnjäljestä ja hyvästä laadusta. Tämä talovalmistaja oli Evesa-talot Kangasalta. Heidän mottonsa on "KOTI juuri sellaisena kuin haluat" eli heillä ei ole mitään valmista talopakettimallistoa, vaan kaikki suunnitellaan alusta asti asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Tähän ideaan ihastuimme, koska olimme jo aiemmin katselleet erilaisia talopakettimalleja, eikä yksikään ollut mieleemme pohjaratkaisun osalta. Toki talopaketteihin voi tehdä muutoksia, mutta jokainen muutos maksaa ja lopullista hintaa on vaikeampi arvioida. Evesan ratkaisu tuntui meille sopivalta. Hinta on noin 1700 €/kerrosalaneliö maatöineen, talosuunnittelijoineen, materiaaleineen jne. Tähän sisältyy esim. tietyt materiaalit ja kodinkoneet, ja mikäli haluaa jotain kalliimpaa, nousee hinta sen verran. (Pakko muuten huomauttaa tähän väliin, että tämä ei ole maksettu mainos :) )

Meille on tärkeää, että pääsemme itse mahdollisimman vähällä työmäärällä ja stressillä, eli että meidän ei tarvitse esimerkiksi kilpailuttaa eri sähkömiehiä, putkimiehiä, sisustussuunnittelijoita jne, vaan kaikki tulee talofirman kautta. Tietysti suunnitteluprosessissa ja materiaalien yms valinnoissa olemme mukana, toivelistakin on jo aika pitkä :)

Alla muutamia fiiliskuvia Evesa-talojen rakentamista kodeista.



Ihanan avara olohuone ja isot ikkunat



Komea rinnetalo



Valkoinen moderni keittiö, joka on pari askelmaa korkeammalla kuin olohuone. Me toivomme, että meidän kotiin ei porrastusta tarvitsisi tehdä, mutta se selviää myöhemmin, kun tiedämme enemmän tonttimme ominaisuuksista.



Iso saareke ♥



Sauna on ollut useassa Evesan talossa tavallisesta poikkeava, etenkin kiukaan takana olevan seinän osalta.




Musta sauna



Vesiputous saunassa on varmasti kiva kesällä, mutta talvella haluaisin nähdä jotain lumimaisemaa mieluummin. Ehkä jonain päivänä saunoihin saadaan vaihtuvia taustakuvia?



Valaistusideoita vessaan


Aika makea rantasauna, jossa tupa, pesuhuone ja löylyhuone


En malta odottaa, että talomme pääsee pystytysvaiheeseen!


Kuvat: Evesa-talot,  Evesa-talot Facebook-sivut

Lue myös

5 kommenttia

  1. Hei! Miten projekti on Evesa-talon kanssa lähtenyt käyntiin? Olemme miettineet firmaa meidän talovalmistajaksi, mutta ilmeiesti se on vielä sen verran uusi yritys ettei netistä meinaa löytää tietoa ja kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Projekti on lähtenyt hyvin käyntiin, maatyöt aloitettiin jo ja kohta asennetaan jo elementtejä :) Alkutaipaleella pohjapiirustusten kanssa meni aika paljon aikaa, mutta niin se varmaan monilla muillakin menee. Ihan stressitöntä tämä ei kyllä ole ollut, on ollut paljon enemmän asioita pähkäiltävänä ja selvitettävänä, kuin olimme alunperin luulleet. Varmaan lähdettiin vähän ummikkoina taloprojektiin :) Mutta hyvin on kuitenkin hommat hoidossa nyt ja ollaan tosi tyytyväisiä Evesan valintaan. On ihanaa kun ei esim. tarvitse itse kilpailuttaa kaikkia eri tekijöitä, ja etenkin tässä maatyö-osuudessa on tuntunut että asiat ovat rullanneet erinomaisesti eteenpäin. Kysele ihmeessä lisää, jos tulee vielä jotain mieleen :)

      Poista
  2. Hei! Olemme myös miettineet evesan valintaa. Mitä kaikkea jää oikeasti rakennuttajan harteille? Löysin myös keskustelupalstan, jossa sanottiin, että työmaalla näkyy virolaisia työmiehiä ja että Puutavara jätetään vesisateeseen suojaamattomana. Onkohan asia näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Rakennuttajan hommiin kuuluu talon ulkomaalaus ja pihatyöt eli niitä evesa ei tee. Muita asioita mitä meillä on nyt projektin aikana ollut: eri tahojen tapaamiset kuten sähkösuunnittelija Valaisinideassa, pintamateriaalien suunnittelu/valinta Hartmannilla ja portaiden suunnittelu Gradolla. Paljon pohdintaa ja suunnittelua on valunut meidän harteille, koska ihan perussetit eivät meidän tarpeisiin riittäneet. Sähkö ja valaistussuunnittelu mm. vei paljon enemmän aikaa kuin oltiin kuviteltu, koska esim työhuoneen kaksi työpistettä ja olohuoneen kotiteatterijärjestelmä vaativat enemmän pistorasiota. Sisustussuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, koska se määrittelee monien valaisinten ja pistokkeiden paikat. Itse otimme suunnitteluun apua ulkopuolelta, koska Evesan kautta ei tule varsinaista sisustussuunnittelua vaan lähinnä pintamateriaalien valintaa. Paljon olemme myös käyneet raksalla ja tarkkana on saanut sielläkin olla että kaikki varmasti menisi suunnitelmien mukaan. Työmiehet ovat olleet tosi mukavia ja avuliaita ja suomeksi ollaan kommunikoitu. Puutava on ollut hyvin suojattuna pressuilla, kattoristikot olivat suojaamatta mutta silloin ei sadetta tainnut ollakaan. Tulikohan siinä kaikki mitä piti sanoa :)

      Poista
  3. Hei,

    Nyt on aikaa kulunut, haluaisin kuulla päivitystä, onko projekti valmistunut ja kuinka esim. tuo mainittu neliöhinta toteutui käytännössä. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota jos tekee talokaupat. Evesa talojen kanssa? Suositteletteko edelleen, heidän valintaansa taloprojektin toteuttajaksi?

    VastaaPoista